Powered by Blogger.

Social icons

Eteisessä / hallway

9/08/2015

Tervetuloa meille! Näkymät siis eteisestä. Suht pienestä, mutta käytännöllisestä sellaisesta. Syvennys eteisessä on ollut toimiva. Ennen laatikostoa lillemanin rattaat sujahtivat mukavasti naulakon alle. Nyt kun rattaat on pakattu jo varastoon, saimme kätevästi kenkien säilytystilaa Ikean Bestå-kaapistosta, joka itseasiassa on yksi osa meidän olohuoneen tasoa. Naulakko on Annaleena Leino Karlssonin käsityötä. Oli pakko hankkia se aikoinaan.. Uskon sen olevan vielä monikäyttöinen; olen suunnitellut, että eteisen lisäksi se voisi toimia vaatetankona makuuhuoneessa, kodinhoitohuoneessa tai vaikka pyyhkeillekin kylpyhuoneessa. Oikeanlaisen tilan se vaatii ympärilleen toki. 

Matto on Tine K:n ja peili on Ikeasta. Olen monta kertaa ollut aikeissa jo pistää senkin kiertoon, mutta aina olen kuitenkin tykästynyt siihen uudelleen. Että taitaa se nyt sitten jäädä meille asumaan pidemmäksikin aikaa. :-)

//

Welcome to our home! This is our small but handy hallway. 

Photos: Riikka Kantinkoski

6 comments

  1. Aivan huikaisevan kaunis! Tuo Annaleenan (?) suunnittelema naulakko on vaan niin upea ja sopii tuohon täydellisesti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :-) Se on täydellinen naulakko!

      Delete
  2. Ihana! Juuri tuollainen eteisen kuuluu olla! Siro ja sopivan vähän säilytystilaa ;)

    ReplyDelete
  3. Ihanan seesteinen eteinen! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Ei se tosin joka päivä noin järjestyksessä pysy. :D

6 comments: