Powered by Blogger.

Social icons

Harmaa+messinki = kyllästyttääkö? / grey and brass

4/03/2016
 
Oma vastaukseni on: ei kyllästytä. Yhdistelmänä nimittäin, mutta arvaatteko, että viiden kuukauden jälkeen huomaan pientä kyllästymistä tuohon seinän väriin? OMG, no niin totta. Oikeastaan kaipaisin sitä kerralla isompana pintana enkä vain yksittäisenä tehosteseinänä. Ja jos nyt rehellisesti avaudutaan, niin eniten kyllästyttää tuo pöytäryhmä, joka kuntonsakin puolesta alkaa vetelemään viimeisiään. Pöydän jalat eivät enää kiristämisellä parane, vaan ruuvit käyvät tyhjä käynnillä; jotain vahvistusta pian niihin on keksittävä, ennen kuin uusi sopiva yksilö kävelee vastaan. 

Selvästi on kevättä ilmassa, kun jokainen kolo ja kohta kotona huutaa päivitystä, vuoron perään. :-D Tosin meidän kaikki suunnitellut remontit ja kodin hankinnat muuton jälkeen ovat seisoneet, eli sinällään saa päivitystä luvan kanssa huutaakin. Mutta nyt listalle on nostettu myös ruokapöytä. Hiphei.

Mutta siihen harmaaseen ja messinkiin. Edelleen yhdistelmä puhuttelee, höystettynä eukalyptuksen oksilla, jotka erityisesti sävynsä puolesta mielestäni sopivat tämän kaksikon kaveriksi. Pieni kirpparilta 0,30 sentillä löydetty kynttilänjalka ja H&M Homen messinkinen kulho ovat olleet koko talven suosikit. Clas Ohlsonilta joskus muinoin ostettu pikkulamppu polttimoineen on ollut yövalona ja työvalona, ja nyt siirsin sen ruokapöydän kulmalle. Kuten tarkkasilmäisimmät lukijat ehkä huomasivat, pöytä on kääntynyt toisin päin. Jotain vaihtelua. Pieni juttu, mutta jo jaksaa taas ruokahuonekin kiinnostella eritavalla. 

/

Grey and brass. The perfect union of colors.

11 comments

  1. Ei kyllästytä. Ihanalta näyttää. Seinävärikin. :)

    ReplyDelete
  2. On kyllä upea väriyhdistelmä - mutta kevään tulo pistää aina haikailemaan uudistuksia. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, valolla on ihmeellinen vaikutus. :-)

      Delete
  3. Ei kyllästytä täälläkään :). Ja sama homma.. kevään tullen sitä taas innostuu järkkäilemään ja käymään nurkkia tarkemmin läpi, just rentouttavaa! Ihanaa tulevaa viikkoa sinne!

    ReplyDelete
  4. Ei kyllästytä minuakaan, ja hei sun blogissa nyt kaikki näyttää aina niin freesiltä! Vaikka itsekin aina välillä mietin, että kyllästynköhän joku päivä näihin messinkisiin kodin tavaroihin, niin kyllä ne jaksaa edelleen ihastuttaa. Mulla olisi kans kamala vimma saada uusi ruokapöytä, tai edes uusi kansi nykyiseen vuokranantajan Habitatin lasipöytään. Marmorikannesta haaveilen, sille voisi sitten myöhemmin teettää jalat, minne ikinä asetummekin. Harmi, kun on asian suhteen käsijarru (mies) päällä! Projekti silloin aina kestää vähän toivottua kauemmin :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Hanna. Itsestä kaikki tuntuu päinvastoin tunkkaiselta, näin kevään auringon valossa.. :-) Oi, marmorikansi olisikin ihana siihen pöytään! Olen katsellut Varpusen pöytää kuolaten; marmorikansi ja jalat juuri sellaiset kun olen miettinyt. En vain ole onnistunut löytämään samanlaisia yksilöitä vielä. Mutta näissä asioissa allekirjoittaneella ei olekaan tapana hötkyillä liiaksi. :P Niin ja tosiaan, täälläkin on se käsijarru olemassa.. ;-)

      Delete
  5. Ei kyllästytä! Ja feel u - mietin jo nyt oisko joku huone ollut sittenkin erisävyinen :D Hah. En kehtaa edes sanoa sitä ääneen kotona.. Ainakaan vielä, kun ensimmäisistä maalauksista on kulunut aika lailla tuo 4-5 kuukautta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahah, no onneksi on muitakin nopeita kyllästyjiä. Saadaan vertaistukea toisistamme. En minäkään nimittäin ole kotona uskaltanut moista ääneen lausua. :D

      Delete
  6. Ei tosiaan kyllästytä, ja seinän sävykin on upea :) Meille on uuteen kotiin tulossa harmaita seiniä - toivottavasti olen niidenkin kanssa vielä samaa mieltä.

11 comments: