Powered by Blogger.

Social icons

Olohuoneessa juuri nyt / our living room at the moment

6/19/2016

Sunnuntain sadepäivän puuhailuna tein useamman tunnin siivouksen ja huonekalut ovat saaneet vaihtaa paikkaansa. Tosin olohuoneen järjestys on vaihtunut jo aiemmin, nyt pistin tuulemaan makkarin puolella (josta myöhemmin lisää). Uuden kodin olkkaria en olekaan vielä blogin puolella esitellyt, vain yksityiskohtia. Nytkin jää vielä vaillinaiseksi, kun pian on tulossa uutta niin tekee mieli kuvailla sitten vasta laajempiakin kulmia. Sohva kuitenkin on muuttanut ikkunan eteen jo muutama viikko sitten ja ai että sen uudesta paikasta pidänkin. Meillä on ollut sohvan vaihtoviikot menossa, mutta kummasti vanhakin näyttää taas ihan fiksulta kun paikka ja tavarat ympärillä ovat vaihtuneet. Niin se vain on, että vanhassa vara parempi.

Meille keväällä muuttanut oliivipuu on kestänyt hyvin, vaikka olin ihan varma että onnistun kukistamaan sen jo viikossa.. Mutta näköjään jokapäiväinen kastelu ja valo tekevät tehtävänsä ja siinä se on alkanut jopa hieman rehevöitymään.

Taitaa se aurinkokin vihdoin pilkistellä ikkunasta monen päivän saderupeaman jälkeen. Jeih!

//

Some snapshots from today. 

2 comments

  1. Kaunista... minäkin haluan tuollaiset ikkunat omaan kotiini :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Frida. :-) Kieltämättä tuo ikkuna marmorisella ikkunalaudalla varustettuna on meillä yksityiskohdista omakin suosikki. Harmi että muissa huoneissa ei ole samanlaisia ikkunoita, vain tämä yksi on olohuoneessa. :D

      Delete

2 comments: