Powered by Blogger.

Social icons

Kaapin paikka

1/29/2016

Viikon paras päivä taas täällä! Perjantait toivottavasti jatkossakin pysyvät allekirjoittaneella vapaina, vaikka työkuviot ovatkin uudet. Tänään vihdoin käytän neljä kuukautta sitten lahjaksi saamani lahjakortin kasvohoitoon. Hemmottelua siis tiedossa keholle ja mielellekin. 

Mutta otsikon asiaan, eli kaapin paikkaan. Muistanette että joulukuussa postailin samalla otsikolla: silloin Kaapin paikka oli ruokatilassa, mutta hups. Enää se ei olekaan siellä. Kolmas kerta toden sanoo, nimittäin kaappi on muuttanut kolmen kuukauden aikana kolme kertaa ja nyt se vihdoin taisi löytää paikkansa. Ruokailutila on ihanan avara taas, ja julisteeksi seinälle pääsi valokuvaaja Carl Bengtssonin juliste Charlotte Flossautista. Tämä on vanha juliste, mutta aina vai pitäytyy suosikkinani. Katsotaan toteutuuko alkuperäinen suunnitelma tauluseinästä nyt kun seinä on pääsyt jälleen oikeuksiinsa. 

Upeita muuten nuo viikon vanhat tulppaanit. Roikkuvat niin rennosti. Hyvin perjantaifiilistä kuvaavia. Tuo messinkinen kynttilänjalka löytyi kirpparilta 0,30 euron hintaan. Ihanan halpaa. 

TGIF, Let's enjoy it! :-)

2 comments

  1. Kiitos, aamukahvi ja kauniita kuvia katseltavaksi! Kaapin uutta paikkaa odotellen :). Hemmottelu kuulostaa just hyvältä perjantaipuuhalta. Mekin "joudutaan" lähtemään illallajohonkin miehen kanssa kaksin, kun lapset halusivat babysitterin illaksi tänne leikkimään :). Mukavaa viikonloppua!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. :-) Kiitos, samoin sinne, leppoisaa viikonlopun jatkoa! Ja ihanan kuuloinen pe ilta ollut sielläkin. Kävin blogista lukemassa. Kahdenkeskinen aika ja hyvä ruoka, ihanaa hemmottelua sekin! :-)

      Delete

2 comments: