Powered by Blogger.

Social icons

Get the look #4: yksivärinen harmonia / monochrome

3/29/2016

Styling Anna Mårselius, photographed Kristofer Johnsson

Oletteko huomanneet uusien sisustustuulien myötä trendin yksivärisyydestä? Enää ei puhuta "monochronisesta" sisustuksesta vain mustavalkoisten sisustusten kohdalla, vaan yksivärisyys on laajentunut värillisten seinien myötä kokonaisvaltaisemmaksi käsitteeksi. Viime aikoina harmoninen idea maalata värillinen seinä ja kaluste samalla värillä on nostanut päätään monissa sisustuksissa. Tässä ruotsalaisen Anna Mårseliuksen stailaamassa asunnossa hän on käyttänyt kaunista maitokahvin sävyä ruokahuoneen seinään ja astiakaappiin. Olisikohan tuo kaappi Ikean Ivar, mitä luulette? Jossain muussakin sisustuksessa olen juuri ko. kalusteen nähnyt stailattuna vastaavanlaisesti. Ainakin tuo Ivarin käsittelemätön massiivipuupinta on otollinen maalille kuin maalille. 

Stylizimo-blogissa idea yksivärisestä seinästä on toteutettu olohuoneeseen; seinä ja tauluhyllyt ovat maalattu samalla mattamustalla. Jopa pistorasia on maalattu samalla värillä peittoon. Trendikästä!

Styling and photographed Nina Holst via Stylizimo blog

Myös makuuhuoneen pikkuhyllyt yöpöydyiksi on maalattu seinän värisellä harmaalla.

Ruotsalaisen valokuvaaja Pia Ulinin New Yorkin asunnossa harmaa vallitsee värinä useimmilla seinäpinnoilla. Ryhtiä sängyn päätyseinään tuo samanvärinen taso. Ihana idea!

Residence magazine: styling Lotta Agaton, photographed Pia Ulin

Onko tässä tylsä vai käyttökelpoinen idea? Itse äänestän jälkimmäistä. Olen itseasiassa alkanut pohtimaan vastaavantyyppistä toteutusta myös meidän harmaaseinäiseen ruokahuoneeseen. 

Inspiroivaa viikkoa!

/

Love this idea to paint wall and the furniture with the same color. What do you think about this harmonic idea?

6 comments

  1. Tämä on kyllä niin ihana tyyli, olen tykännyt jo pitkään. Itse en ole kauheasti vielä toteuttanut, mutta harmaa String Pocket harmaata seinää vasten meillä on ja mielestäni se on tosi kivannäköinen kokonaisuus. Makuuhuoneeseen olen vähän suunnitellut tauluhyllyä, jonka maalaisi samalla värillä kuin seinän. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kivan kuuloisia suunnitelmia. Teillä onkin niin ihania sävyjä useissa seinissä mihin tehdä vastaavaa. :-)

      Delete
  2. Todella käyttökelpoinen ja erityisesti tyylikäs idea! Kiitos inspiraatiosta ja mukavaa päivää :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva, että osui ja upposi :-) Mukavaa viikkoa!

      Delete
  3. Tykkään kovasti, oonkin miettinyt mihin voisin kotona tätä toteuttaa, ei vielä toistaiseksi ole löytynyt sopivaa kohdetta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva, että sinnekin osui. :-) Nyt vain inspiroimaan ja suunnittelemaan kotiinkin. :)

6 comments: