Powered by Blogger.

Social icons

Ihana, kamala korkki

11/11/2015

Kasarisuosikki ja klassikkomateriaali marmori teki muutama vuosi sitten rymisten paluun sisustuksiin ja on palannutkin jäädäkseen. Ekologisuus ja luonnomateriaalit ovat yhä suositumpia sisustuksessa ja yksi sellainen - myöskin 80-luvun klassikkosuosikki on tämän vuoden niitä trendikkäimpiä. Nimittäin korkki. Hetki sitten vanhoja korkista valmistettuja ilmoitustauluja jaeltiin kirpputoreilla ilmaiseksi, mutta nytpä ne ovat nousemassa yhdeksi halutuimmaksi. Vai ovatko, onko korkki hitti vai huti?

Yksinkertainen tyyli ja luonnonmateriaalit iskevät meikäläiseen yhä lujemmin tänä talvena. Korkki on hiipinyt kuin varkain yhdeksi omaksikin suosikkimateriaaliksi. Muutama vuosi sitten mummoni jäämistöstä omin ihanat korkkikantiset lasipurnukat ja ne ovatkin olleet kotiutumisensa jälkeen jatkuvassa käytössä ja myös esillä. Korkista valmistetut kattilan- ja lasinaluset meillä ovat olleet aina käytössä, mutta niitä ei ole pidetty sen erityisemmin esillä. Toista se voisi olla nyt. Korkkikantinen kokoelmani on täydentynyt viime aikoina myös isolla lasipurnukalla sekä lasipullolla.

Korkki on nousemassa meillä myös huonekaluihin materiaaliksi, kun suunnitelmissa on hankkia keittiöön pari Ikean Sinnerlig-jakkaraa, joissa on korkista valmistetut istuinosat. Käytössä korkki on tuntumaltaan miellyttävän pehmeä, mutta erittäin kestävä materiaali. Miten se sietää erilaisia nesteitä, niin se riippuukin hyvin pitkälti miten korkki on käsitelty. Nykyisin korkkilattiat ovat jälleen yleistyneet juurikin kestävyytenstä ansiosta. Korkkilattioita saa vaikka minkä värisiniä ja mallisina; nykyajan tekniikoilla niistä saadaan käsiteltyä hyvinkin moderniin sisustukseen sopivia eikä materiaalista edes päällepäin erottaisi mitä se on. Materiaalina lattioissa korkki on erittäin kestävä ja helppo pitää puhtaana, mutta hinnaltaan se ei ole mitä huokein. Kestävyys kuitenkin maksaa itse itsensä takaisin ja korkkia suositellaankin mm. lemmikkitalouksiin. 

Photos

Kuten tiedetään, Ikea julkaisi elokuussa Ilse Crawfordin suunnitteleman Sinnerlig-malliston. Erittäin suositun sellaisen! Suunnittelussa on kiinnitetty erityisen tarkkaa huomiota yksityiskohtiin ja siihen, että tuotteita on mukava koskettaa. Ei ihme siis, että monessa tuotteessa on käytetty materiaalina juurikin korkkia. 

Photo

Myös Hay:ltä löytyy korkista valmistettuja säilytysboxeja. Tässä kuvassa kiteytyykin korkin kauneus; ripauksina osana sisustusta toimii ja käytännöllisyydessään on mitä mainioin. Veikkaanpa että meillä korkki jatkaa eloaan kuten nytkin; käytännöllisenä ja kestävänä materiaalina, mutta ei kuitenkaan lisääntyvissä määrin isoina pintoina.

Kaunista keskiviikkoa!

//

Cork is one of my favorite material in this winter. And also so trendy.. 

5 comments

  1. Korkki kyllä viehättää, ja ei vähiten sen miellyttävän tunnun vuoksi. Mutta juurikin ripauksina osana muuta sisustusta... Vielä en ihan lämpene surille korkkipinnoille, vaikkakin lattiamateriaaleja valitessa on tullut sitäkin sillä silmällä katsottua. Nähtäväksi jää mihin sen suhteen päädytään.... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ystävälläni on korkkilattia joka näyttää ihan valkolakatulta tammiparketilta. Luulin sitä laminaatiksi. :D On ne kehittyneitä nykyään..!

      Delete
  2. Valitisin pari vuotta sitten työhuoneeni lattiamateriaaliksi korkin. Halusin ekologista, ajatonta ja ennen kaikkea toimivaa. Ei voisi miellyttävämpää materiaalia olla. Lämmin ja pehmeä jalalle paukkupakkasillakin. Ulkonäöstä voidaan olla tietysti montaa mieltä, mutta minusta mikään luonnollinen materiaali ei voi olla läpeensä paha :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juurikin näin! Ja tosiaan niitä kun nykyisin saa vaikka minkä näköisinä. Kuten edelliseen kommentoin, ystävälläni on korkkilattia joka näyttää ihan valkolakatulta tammiparketilta. Huimasti ovat kehittyneet kyllä. Harkitsen todennäköisesti korkkilattiaa itsekin vakavasti lillemanin huoneeseen sitten kun lattian uusintaan joudutaan.

      Delete
    2. Tähän täytyy oikaista, että jos korkki näyttää valkolakatulta tammiparketilta, on se pinnoitettu vinyylillä. Toki vinyylilläkin on omat hyvät puolensa, ja niissäkin korkki alla pehmentämässä, ei se kuitenkaan ihan korkkia vastaa tunnultaan eikä ekologisuudeltaan :)

5 comments: