Powered by Blogger.

Social icons

Muutoksessa

11/04/2015

Heipat kaaoksen keskeltä! Tai no ei kait täällä enää niin hirveää kaaosta ole, mutta purkamattomia muuttolaatikoita, tavaroita paikoillaan, mutta ei omillaan, ja pää pörisee kuin mehiläispesä. Kaaos siis on allekirjoittaneella ehkä enemmän mielentila kuin tällä hetkellä kodin fyysinen olotila.

Uuden aloittaminen on aina innostavaa, mutta samalla myös todella paljon energiaa syövää. Meidän perheessä on syksy eletty muutoksen aikaa ja nyt en puhu vain muutosta! Joku aika sitten jostain sai taas lukea, kuinka ihmisen elämässä eniten stressiä aiheuttavat asiat ovat parisuhteessa tapahtuvat muutokset, kodin vaihto, työpaikan vaihto, oma sairastuminen ja läheisen kuolema. Allekirjoittaneelle tapahtui näistä kolme asiaa yhden viikon aikana. Toki kodin vaihtoa ja työpaikan jättämistä olin ehtinyt pitkään kypsyttelemään, mutta kun ne kerralla sitten rysähtävätkin päälle, on mieli aika koetuksella. Vielä kun saman viikon aikana niitä höystetään läheisen kuolemalla, niin voipi sanoa, että pää on ollut aika omituisessa tilassa. Puolisoni työsuhteessa on myös syksyn aikana tapahtunut muutoksia; ylennys toi lisää vastuuta ja uusia haasteita, mutta myös eritavalla stressin aiheita yhteiseen arkeemme. Onneksi sentään parisuhde on kasassa, Lilleman on onnellinen ja kaikki olemme terveinä eli tärkeimmät pilarit kunnossa niiltä osin! :-)

Elämässäni tapahtuviin muutoksiin olen aina suhtautunut positiivisesti. Olen aina ollut aika idealisti ja näen asioiden positiivisen puolen; muutokset ovat olleet mahdollisuuksia johonkin uuteen ja johonkin parempaan. Vaikka suunta ei heti tuntuisikaan olevan ylöspäin, on kuopasta noustava ja harvemmin lopulta koskaan kuitenkaan muutos on ollut huonompaan suuntaan! Vaikeissa tilanteissakin vaatii vain kekseliäisyyttä ja sisua selvitä ja löytää niitä positiivisia puolia. Antaa itselleen aikaa. Näin olen aina ajatellut ja elämässäni kaikista isommistakin muutoksista ja karikoista selvinnyt. Carry fu///ng on.

Tällä hetkellä elelen välitilassa niitä positiivisia asioita etsien. Isoin niistä tietenkin on perheemme uusi koti. Tämä asunto todellakin tuntuu jo kodilta, omalta turvasatamalta. Muutoksessa mieli elelee välitilassa, mutta niin kodin sisustuskin. Tästä tosin on helppo löytää niitä positiivisia asioita, uutta inspiraatiota, suunnitelmia ja haaveita.  Blogin puolella tulen jakamaan niitä enemmänkin ja pian täältäkin saatte oikeita kuvamaistiaisia. Lisäksi ensi viikolla on tulossa asiaa lastenhuoneen sisustamisesta ja myös kiva arvonta!

Positiivista keskiviikkoa! :-)

/

Big changes in life.. Living in between old and the new.. 

2 comments

  1. Voimia kaaoksen keskelle.
    Mäkin olen idealisti ja näen asian positiivisen puolen :)

    ReplyDelete

2 comments: