Powered by Blogger.

Social icons

Lately

11/03/2015

Viime viikon remontti- ja muuttotunnelmia Instagramista.

Uuteen kotiin tehtiin vain pientä pintaremonttia, koska aikataulu meillä oli niin tiukka; avainten luovutuksesta oli aikaa vain viikko muuttoon. Maalasimme muutaman tehosteseinän sekä makuuhuoneista siirrettiin vaatekaappien paikkoja. Lisäksi isoin yleisilmeeseen vaikuttava tekijä oli uusien ovien asennus; edellinen asukas oli tilannut päämakuuhuoneeseen uudet pariovet mittatilaustyönä puusepältä. Lisäksi väliovi ja keittiön siivouskomeron ovi uusittiin samanlaisten mallien mukaisesti. Piirrustuskuva on makkarin pariovista jotka koostuvat neljästä osasta. Ovet ovat todella upeat enkä malta odottaa että pääsen kuvaamaan ne tännekin. Nyt vielä laatikoita ja kaaosta on sen verran, että kuvat eivät tee oikeutta. :)

Lauantaina kun vanha koti oli viimeisistä tavaroistaan tyhjennetty ja siivottu, oli aika juhlia: kokkasin meille hummerikeittoa, parmesanleipätikuilla ja sahramiaiolilla höystettynä. Lillemanille keittelin perinteistä lohisoppaa koska se on hänen suosikkiruokaansa. :) Korkkasimme myös lahjaksi saamani Dom Perignon-pullon. Syksyn aikana on tapahtunut perheessämme niin paljon ja oli aika skoolata hienommin. Mahtavaa, tästä uusi ajanjakso nyt aidosti on käynnistynyt myös uudessa kodissa. :)

/

Instagram-pics from the last week; moods from our renovation and removal. We didn't make big renovation. Just painted couple of walls and got new doors..

Post a Comment

No comments:

Post a Comment